Miniarvioita

Nyt on tilanne niin hassu, että arvoitavia kirjoja olisi tosi monta. Joten tässä muutamasta ministi. Hilkka Ravilon Mesimarja, pulmuni, pääskyni romaanista kirjoitan enemmän, niin häiritsevä kokemus se oli ja muutamasta muustakin, mutta näistä vain tämän verran:

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Suomi 2012 
Tammi 120s.

LYHYESTI: Kaksi miestä joita yhdistää yksi nainen lähtevät purjehtimaan. Toinen heistä ei palaa, molemmat kertovat tarinansa. Syyspurjehdus on tunnelmaltaan, kieletään ja tarinaltaan kiinnostava. Sopivan salaperäinen ja riittävän arkinen. Ihastuin Bargumin omanlaiseen tyyliin.

”Enkä liioin usko semmoiseen hömppään kuin luonnonlääketieteisiin, homeopaatteihin, uniselityksiin tai telepatiaan. Minulle myös rakkaus ensisilmäyksellä oli pitkään pelkkää pötyä – mutta siinä olin väärässä.”

TOISAALLA: Luetut, lukemattomat -blogin Liisa ihastui (tuolla myös linkkejä toisiin arvioihin). Upea kansi!

TÄHDET:
+ + + +

Johan Bargum: Ensilumi (Kuvitus Kristiina Louhi)
Suomi 2007
Tammi 101s.
lastenkirja

LYHYESTI: Tässä oli jotain samalla tapaa hienoa kuin muumeissa. Huomaamattomia viisauksia sivulauseissa, sympaattisia henkilöitä, salaperäisiä tapahtumia ja unenomainen toteutus. 7-vuotiaalle tähän jäi lopulta liikaa aukkoja, eikä hän jaksanut kuunnella.Äiti luki innoissaan yksin loppuun. Hienoja kuvia on liian vähän.

TÄHDET:
+ + + +

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää
Ruotsi 2009 (suom.2010)
Atena 167s.

LYHYESTI: Kirja on pidenetty itsemurhaviesti. Heberlein kirjoittaa ihailtavan avoimesti mielenterveydestän ja vaikeuksistaan. Hullu vapaana kirjasta tämän erottaa kirjailijan analyyttisyys ja melkeinpä pelottava kyky tarkastella elämää ja kuolemaa jokseenkin teoreettisesti. Vaikka kyllä tässä elämä vahvasti maistuu. Ja onneksi kirjailija ei kuole. Suosittelen!

TOISAALLA: Leena Lumi <3 br="">

TÄHDET:
 + + + +

Riikka Pulkkinen: Vieras
Suomi 2012
Otava 299s

LYHYESTI: Pidin Rajasta paljon. Tottastakin tykkäsin. Ja nyt Pulkkinen kirjoitti nuorehkosta naispapista, minkä olisi pitänyt olla itselleni napakymppi. Mutta. Miksi ihmeessä tähän on pitänyt tunkea näin monta teemaa? Anoreksia, kulttuurierot, matkustaminen ja kaupunkeja, ihmissuhteet, pappeus, usko, kuolema. Meinasin unohtaa tanssin. Ja ruumiillisuus... Pick one! Tai korkeintaan kaksi. Hetkittäin lukija maistelee upeita lauseita, elää tunnelmissa mukana, mutta tippuu sitten ulkopuolelle. Kokonaisuus pysyy kasassa ja romaanissa on paljon hyvää. Itse en vain lämmennyt tälle.

TOISAALLA: PS. Rakastan kirjoja -Sarasta tuli Pulkkis-fani, joka voisi tatuoida lainauksen ihoonsa. Myös tosi moni tuttuni on ihastunut kirjaan kovasti.

TÄHDET:
+ + +

Jukka Pakkanen: Tinasotamiehen poika
Suomi 2006
Like 214s.

LYHYESTI: Tässä aikuinen poika etsii isäänsä, osin ihan konkreettisestikin. Hän on saanut käsiinsä pappi isän päiväkirjat ja selvittää menneisyyttään. Pakkanen on julkaissut ilmeisen paljon, mutta oli minulle vieras. Hän kirjoittaa sujuvasti, mutta vähän hajanaisesti ja keskeneräisen oloisesti minun makuuni. Tulin yhä varmemmaksi siitä, että etsiessään pitää varmistua siitä, että kestää sen mitä löytää.

TÄHDET:
+ + +

Pirkko Saisio: Voimattomuus
Suomi 2005
WSOY 450s.

LYHYESTI: Luin tämän toisen kerran. Jouduin väistämättä pettymään, sillä rakastin kirjaa niin paljon ensimmäisellä kerralla. Silti ymmärrän täysin, mihin silloin taannoin ihastuin - toimiva dialogi, aidot ihmiset, rivien väliin piilotettu huumori ja traagisuus. Saisio on tällaisen kerronnan ehdoton kuningatar ja suosittelen tätä edelleen kaikille.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Lisää seuraa. Toivottavasti pian.

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Kati Hiekkapelto: Kolibri
Suomi 2013
Otava 381s.

MIKSI?: Kirsin Kirjanurkassa tämän sanottiin olevan kirja, jota hän on jo pitkään odottanut Leena Lehtolaiselta.

LYHYESTI: Anna Fekete on saapunut aikanaan Suomeen ja nyt hän aloittaa rikospoliisissa murhatutkintaa.

FIILIS: Harvoin dekkareita lukevana voisin sanoa odotusteni ylittyneen.Väitän tämän olevan kansainvälisen tason edustaja genressään.

Päähenkilö on kiinnostavan erilainen. Hänen sukunsa ja perheensä tausta on Serbian unkarilainen, eli pieni vähemmistökansa. Työparikseen hän saa epämiellyttävän ja rasistisen Eskon ja tutkittavakseen verisen murhan.

Vaikka tapahtumat noudattavat varsin perinteistä kaarta, Annan näkökulma kiinnostaa. Romaani on toimiva kokonaisuus, vaikka lukijalle jätetään vihjeitä siitä, että salaisuuksia jää paljastumatta.

Juonessa on ripaus tarpeetonta monimutkaisuutta, mutta se varmastikin kuuluu genreen. Vaikka tapahtumat olivat selkeän raakoja, niin kuvailu ei silti ollut liioitteltua. Hetkeksi sain kuitenkin hyvän syyn olla lenkkeilemättä (murhat tapahtuu lenkkipolulla) ja kirja tulikin ahmittua lukittujen ovien takana.

Hiekkapelto tekee tarkkaa ja osuvaa ihmiskuvausta. Yhteiskunnallinen viesti jää mielekkäästi  taustalle, vaikka tulee samalla kuulluksi. Taitava ja todella valmis dekkari, ennustan menestystä myös jatkolle!

TOISAALLA:
Ainakin Lukukausi- ja  Kuuttaren lukupäiväkirja -blogeissa tämä on jo luettu.

TÄHDET:
+ + + +

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Suomi 2013
Otava 269s.

MIKSI?: Hanna antoi kirjalle 5 tähteä Goodreadsissä (olen onnistunut koukuttumaan tuohon kirjanörttien fb:hen) ja kirjoittikin tästä niin, että halusin lukea kirjan  heti.

LYHYESTI: "Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun."

FIILIS:  Tämän luettuani istuin pitkään sängynlaidalla ja puristin kirjaa. Teki mieli muistaa oikein tarkasti nämä ihmiset joista kerrottiin, halusin aloittaa uudelleen alusta ja toivoin osaavani kertoa kaikille tästä löydöstä. Sanojen löytäminen onkin sitten vaikeampaa.


Sukupolviromaani ja esikoinen - kuinka montaa alkaa haukotuttaa?  Harno ei edes tyydy kolmeen sukupolveen vaan vie langat vielä kauemmas menneisyyteen. Mutta Harno osaa tämän. Valtavan taidokkaasti hän kerii sukupolvet päähenkilöön, siihen joka istuu Montpellierissä ja yrittää päättää, miten saada kaiken sen mitä ennen häntä tulleet eivät saaneet. Punnitut lauseet pysäyttävät lukijan haistamaan, maistamaan ja muistamaan: isän tupakalta haisseen takin, sen kun istuttiin siskon kanssa takapenkillä, hyödyttömän päätöksen olla rakastumatta ja vielä hyödyttömämmän yrityksen muuttua toisenlaiseksi.

Harno osaa yllätttää, eikä sorru liiallisuuksiin tai selittelemään liikoja. Hän tiivistää runsauden yksittäisiin lauseisiin ja hallitsee kokonaisuuden ihailtavasti. Tekstissä yhdistyy harmonisesti arkisuus ja kauneus.

Minusta tämä on onnistuneempia kuvauksia siitä, miten syy ja seuraus, menneisyys, vääristyvät roolit, pelko ja toivo kulkevat mukanamme, etenkin silloin kun perheessä ja suvussa on mielenterveyden ongelmia. Kertakaikkisen upea esikoinen.

Tässä on paljon henkilöitä, ehkä muutama liikaa. Leonard Cohenin laulujen sovittaminen lukuihin ei aina toimi ja jostain muustakin voisi vähän napista, mutta minulle tämä kirja oli tässä ja nyt täydellinen.

"Minä en halua runoja. Haluan että sinä - sinä olet taas sama kuin ennen", äiti pyysi. Mutta isä ei voinut enää muuttua siksi, mikä oli. Hän oli aina ollut monta, ja nyt hän oli vain tämä yksi, vainoharhainen ja arka mies. Isästä oli tullut ihminen, jolla ei ollut enää mitään muuta annettavaa kuin rakkautensa. Rakkaus, jolla ei tehnyt mitään, koska se ilmeni vain runoina kehyksissä."

MUUTA: En meinaa kestää miten nuori ja kaunis tämä Harno on ja miten hienosti hän kirjoittaa. Kirjailija oli Ylen aamun kirjassa (itse en pystynyt katsomaan sitä vielä tähän lukemisen päätteeksi, mutta katsokaa te). Joka tapauksessa - lukekaa tämä ja laittakaa nimi korvan taakse, sillä hänestä kuuluu vielä.

TOISAALLA: Tämä ovat lukeneet jo ainakin Hanna, Katja, Sara ja Maria

TÄHDET:
+ + + + +