23. maaliskuuta 2013

J.K. Johansson: Laura

J.K. Johansson: Laura
Suomi 2013
Tammi, 220s.

LYHYESTI: Rikossarjan aloitus, jossa Laura on kadonnut.

FIILIS: Nimimerkin takaa kirjoitettu jännityskirja, jonka takaa löytyy "ammattikirjoittajien työryhmä". Tämä joukko on onnistunut kirjoittamaan vetävää jännitysviihdettä rennolla otteella.

Palokaskeen tulee uusi erityisope, Miia. Hän on palannut kotiseudulleen, jossa historia alkaa välittömästi toistaa itseään.

Erityisesti pidin:
-  Miian hahmo ja tarina on nykytodellisuudessa kiinni. Samaistuin verkkotyötä tehneen arkeen.
-  Tapahtumat ovat raskaat, mutta kerronnassa säilyy kepeys eikä lukijan tarvitse ahdistua liiaksi.
-  Sopivasti huumoria.
-  Menneisyys yhdistyy luontevasti tähän päivään ja paljastuu vähitellen.

Jäin miettimään:
- Ystävät olivat vähän liian erityislaatuisia, enkä oikein ymmärtänyt mikä heitä yhdisti.
- Käsittämättömän mahtava seksi tuntemattoman kanssa on hitusen, öö, kliseistä. (Voi olla, että kliseet kuuluvat tällaiseen kirjallisuuteen? Tämä osastoa myös mielettömät sääret, joiden eteen ei tarvinut tehdä mitään samalla kun syö kaksi perhepitsaa iltapalaksi.)
- Vaikka kyseessä on sarja, niin olisin toivonut vähän selkeämpää lopetusta. Mutta onhan se toisaalta onnistunut loppu, kun seuraava osa on aivan pakko lukea.

Ahmin tämän hetkessä, lukeminen oli ilo!

MUUTA: Hitusen tuli mieleen Anne Leinosen ja Miina Supisen Rautasydän, vaikka ei tämä ihan yhtä hömppää ollutkaan.

TOISAALLA: Rakkaudesta kirjoihin Annika K. arveli, että tämä sopii myös niille, jotka eivät usein lue dekkareita. Olen samaa mieltä.
Kirjava Kukkokin tykkäsi.

TÄHDET:
+ + + +

15 kommenttia:

  1. Aika samoilla linjoilla ollaan. Minäkin pidin, mutta siltikin olisin toivonut että kirjassa olisi avattu vähän enemmän Miian nettiaddiktiota tai Lauran tapausta. Mutta muuten hyvä lukukokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alkoi jotenkin harmittaa kun sivut alkoivat loppumaan, mutta tarina oli vielä ihan kesken...

      Poista
  2. Minullekin tuli tästä lievästi Rautasydän mieleen. Oikein mehevä teos, jonka loppu takasi sen, että lukija jäi taatusti koukkuun :) Kiva että pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehevä on hauska kuvaus :) koukussa ollaan joo :)

      Poista
  3. Minä sain tämän juuri postissa eilen, eli odottaa kirjahyllyssä lukemista. :) Nämä bloggaukset tästä saavat odottamaan vielä innokkaammin.

    VastaaPoista
  4. Voisi olla sellainen lentokonekirja minulle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen et tää on suorastaan tehty siihen tarkoitukseen!

      Poista
  5. Taidan minäkin tähän tarttua. Onko tässä nyt enemmän nuortenkirjallisuuden vai aikuisten kirjallisuuden elementtejä? Vai onko kirja sitä paljon puhuttua nuorten aikuisten kirjallisuutta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä ihan aikuisille on, vaikka Miia ei ole minusta ihan uskottava 38-vuotiaaksi. Nykyäähän tuo nuoriaikuisuus päättyy vasta 39-vuotiaan tms. joten ehkä siinä määritelmässä voi mennä nuoriin aikuisiin :)

      Poista
    2. Niinkö? Jee, olen siis naftisti vielä nuori aikuinen! Heippa, ikäkriisi!! :D

      Poista
  6. Ahmittava? Koukuttava? Mehevä? Minäkin taidan ottaa tämän lentokonelukemiseksi, joten kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muutaman tunnin lento menee tämän parissa nopsaan :)
      (Minne te kaikki oikein ootte lentelemässä, minäkin haluan!)

      Poista
    2. (Hongkongiin ja Vietnamiin! :D
      Siinä ehtisi parikin kirjaa lukea, jos ei alkaisi aina nukuttaa niin vietävästi...)

      Poista
    3. Hmm, minä vain Dubliniin, eli siinä ei ihan mahdottomia ehdi, varsinkaan tämmöinen hidas lukija. :D

      Poista