23. kesäkuuta 2012

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Suomi 2012
Siltala 139s.

MIKSI?: Kohina on riittänyt herättämään kiinostuksen.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly.

GENRE: Historiallista fiktiota, pienoisromaani. 

FIILIS: Kamala kirja. Ei käy kateeksi nälkävuosia. Ei käynyt kateeksi ketään henkilöitä tässä kirjassa. Mutta upeasti kirjoittaa tämä Ollikainen, rakentaa lauseista taideteoksia unohtamatta kuljetta tarinaa eteenpäin. Luin kuin jännityskertomusta, hengittämättä. En uskaltanut juurikaan kiintyä näihin loskalta näyttävää velliä syöviin ihmisraasuihin. En edes niihin, joilla meni paremmin. Olisin voinut lukea pidempäänkin.

TOISAALLA: Mari A. teki hienon postauksen Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi- kirjasta arvuutellen arvion kohdetta ja lainaten  blogeista. Voin sanoa, että luin tämän Nälkävuoden blogisavujen ansiosta. Niitä kannatti ehdottomasti uskoa. Näitä savuja seurailin: 

Ilselässä kaikki toiveet täyttyivät ja ylittyivät. (Ehdottomasti upeinta on myös arvion kuva.)
Morre antoi tähtiä 5/5 (!! Morre!!)
Kirsin kirjanurkassa:"Nautin Nälkävuodesta, vaikka tarina onkin kauhea.Ollikaisesta kuullaan vielä, kun vuoden parhaita esikoisia taas palkitaan"
Amma ihasteli kirjan lisäksi sen kantta.
Jori arvelee kirjan päätyvän mieleenpainuvimmaksi lukukokemuksesi tältä vuodelta.
Jossu sanoo, että "Kaikessa yksinkertaisuudessaan hieno teos"
Jaana ei halunnut ahmia kirjaa, koska "silloin olisi jääänyt paljon huomaamatta."

TÄHDET:
+ + + +

16 kommenttia:

  1. Onpa... Asiallinen kansi. Erilaisuudessaan kyllä hyvä. Kiinnostaisi nyt minuakin! En tajunnut aiemmin, että tmä on noin ohut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun makuuni tuo kansi on vähn liiankin vanha" mutta erottuu kyllä hyvin nykykansista. Kannattaa lukea - minä olisin tosiaan lukenut enemmänkin sivuja.0

      Poista
  2. On vielä lukupinossa tämä kirja, tekisi mieli lukea, vaikka vähän ankealta se vaikuttaa =)

    Nyt pitää keksiä uusi tapa kirjoittaa tästä kirjasta, kun sä jo poimnit nuo mitä sanoivat muut -lainaukset ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta täähän on yhtä plagiointia koko bloggaus ;D tän muuten luee hetkessä, joten ota vaan rohkeasti pinosta käteen.

      Poista
  3. Taitaa olla niin, että viisi pistettä saanut ei-fantasia tai ei-kauhukirja on aikamoinen harvinaisuus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siitä ilosta nuo huutomerkit :D tosin on sulla se Hotakainen siellä...

      Poista
  4. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täytyy pitää silmät auki, kun liikuskelen kirjakaupoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aihe vaikuttaa sopivalta minulle. Jostain syystä jokin noissa rankoissa aiheissa kiehtoo.

      Poista
    2. Näin hienosti kirjoitettua synkkyyttä tapaa harvoin.

      Poista
  5. Minun on tunnustettava, että jätin tämän kirjan kesken. Eikä se johtunut siitä, ettei kirja olisi hyvä tai mielenkiintoinen, vaan puhtaasti siitä, etten jaksanut juuri sillä hetkellä lukea mistään ikävistä asioista. Varmasti palaan vielä tähän kirjaan, koska luotan siihen, että kyse on todella hyvästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärän tuon hyvin- siis vaan sen että kirja on oikeasti kamala ja synkkä.
      Jos ei jaksa sitä ( minä en todella aina jaksa) niin siihen hetkeen tämä ei sovi.

      Poista
  6. Minä olen varma, että tämä on loistoteos. Ja samalla olen (kerrankin...) hieman uupunut blogisavujen määrästä. Olen kuitenkin varma, että tulen pitämään tästä ja niinpä aion lukea kirjan kunhan hieman aikaa kuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nykyään aika monen kirjan kanssannoin.mtämä tuli sattumalta vastaan, niin luin. Mutta minustakin on kiva nostaa kirjoja esiin uudestaan sitten kuin suurimmat savut on menneet

      Poista