19. lokakuuta 2010

Harlan Coben: Viaton

Harlan Coben: Viaton
Yhdysvallat, 2005
356 sivua

LYHYESTI: Kummallisia kuolemia ja elämänkohtaloita jännittävässä paketissa.

FIILIS: Tämä toinenkin lukemani Coben oli oikein hyvä. Pidin ajatuksista joilla tässä leikittiin: Jos on kerran ollut vankilassa, vaikka vahingossakin, voiko siitä koskaan palata tavalliseen elämään? Jos on kerran ollut strippari, voiko elämänsä suunnan muuttaa kokonaan? Miten menneisyytemme seuraa meitä?

No, tämä nyt kuitenkin on ihan perusjännäri, eli mitään liian syvällistä ei todellakaan ole luvassa. Mutta ei myöskään mitään liian ahdistavaa. Coben tekee juonistaan selkeästi kovin monimutkaisia, mutta kuitenkin niin, että niitä pystyy seuraamaan. Aina kun luulee olevansa kärryillä, voi jostain tulla uusi koukku.

Jotkut kirjan hahmot ja yksityiskohdat hitusen ärsyttivät, mutta kokonaisuus oli jälleen oikein vetävä. Aion luultavimmin jatkaa Coben putkeani ja suosittelen häntä kovasti myös muille.

MUUTA: Tämä kirja oli ihan itsenäinen opus, mutta yksi rikostutkija oli tuttu siitä toisesta Cobenista, eli ilmeisesti hän käyttää joitain samoja hahmoja. Tästä toiseen Coben arviooni muutaman viikon takaa. 

TÄHDET:
+ + + +
(Tähteni ovat muuten sellaisia fiilistähtiä. Arvioin kirjoja verraten niitä toisiin saman genren kirjoihin.)

5 kommenttia:

  1. Siis olen silloin tällöin havainnut,e ttä Anni.M. sittenkin harrastaa dekkareita. Niitä kutsutaan välillä jännitysromaaneksi, välillä Thrillereiksi etc. Great!

    VastaaPoista
  2. Minä myös yhä suosittelen Cobenia! :D

    VastaaPoista
  3. Leena - aivan totta. Olen tosi onnellinen kun löysin Cobenin, sillä hänen kirjoissaan on jotain tarpeeksi kilttiä ja samalla monimutkaista minulle. Joku voisi varmaan muutne selittää minulle että mikä ero on dakkrilla ja thrillerillä tai jännityskirjalla??

    Marika - fanitetaan ja kerrotaan eteenpäin Cobenista!

    VastaaPoista
  4. Anni, sitä en tiedä, mikä ero noiden kirjojen nimityksillä on, mutta olen tullut siihen päätelmään, että ei mikään. Nimittäin huomasin tässä syksyn mittaan kun eräitäkin tein, että samaa dekkaria nimitettiin sivuliepeissä välillä jännityskirjaksi, välillä thrilleriksi ja sitten taas dekkariksi. Eli jos eroa on, sitä eivät ainakaan ksutantajat noteeraa...

    VastaaPoista
  5. Okei, no sitten ei minullakaan ole valtaisaa aukkoa sivistyksessä. Heti tuli parempi mieli :)

    VastaaPoista