23. heinäkuuta 2010

Marian Keyes: The Brightest Star in the Sky

Marian Keyes: The Brightest Star in the Sky
Irlanti 2009
613 sivua

MIKSI?: Olen lukenut kaikki Keyesin romaanit. Hän on minun hömppä-ykköseni (aika harvoin luen chick-littiä).

LYHYESTI: Erään talon asukkaiden elämät sotkeutuvat toisiinsa monin eri tavoin.

FIILIS: Jännitti vähän, että voiko Keyes enää osata kirjoittaa vetävästi. Alku olikin vähän hankala ja säikähdin jo, ettei tästä tule mitään. Mutta vauhtiin päästyään tarina toimi ihan hyvin.

Nimetön kertoja tarkkailee elämää 66päivää Star Streetillä. Talossa asuu monenlaista väkeä ja 3 kuukaudessa ehditään rakastua ja erota ja selvittää monta salaisuutta. Hahmot ovat ihan hauskoja ja joitain yllätyksiä tulee. Vakavampiakin aiheita on käsitelty, mutta selkeästi varovaisemmin, mikä on minusta ihan positiivista. Hömpän pitää pitää lukija hyvällä mielellä.

Loppu on niin satumainen, että alkoi jo naurattaa. Mutta se olkoon hömpälle sallittua. Sanoisin, että Keyesin parhaat vuodet saattavat olla ohi, mutta ihan hauskasti hän edelleen kirjoittaa.

LAINAUS: Pakko laittaa tämä tänne kun oli niin hauska:
"But what will I do without you?" "Try a Younger woman" she said. He was aghast. "I don't want a younger woman. I want you." 
"A girl in her twenties." She carried on as if he hadn't spoken. "They usually can't tell the difference between challenging and fucked up." She should know. She'd wasted her twenties unable to tell the difference."

MUUTA: Tämä oli paljon parempi kuin "Hurmaava mies", mutta suosittelisin silti aloittaamaan Keyesin lukemisen "Naura, Claire, naura" (Watermelon) kirjasta.

ERITYISTÄ: Jos luet englanniksi, voit oppia kaikenlaisia slangi-sanoja irlanniksi :)

TÄHDET:
+ + + (+)

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskalta :) Minä luen kaksi-kolme chick-lit-kirjaa vuodessa. Aloin lukea niitä raskausaikana ja Keyesin "Rachelin loman" luin silloin, kun imetin kuopustani. Siitä kivaa tuo hömppä, että sitä voi tosiaankin lukea siinä kaiken ohessa. Luen tämän varmasti joskus, kun kaipaan kevyttä. Keyes on minunkin hömppäsuosikkini. Tosin tämän kesän hömppäkiintiö on täynnä (kaksi Sophie Kinsellan kirjaa), mutta jos vaikka lokakuun pimeinä iltoina :)

    VastaaPoista
  2. Mäkin olen lukenut Kinselaa (se onkin suunniilleen se toinen chick-lit, ketä olen lukenut), mutta en sitä Himoshoppaaja sarjaa. Nämä ovat ihan hyviä just kerran pari vuodessa :)

    VastaaPoista
  3. Keyes on minunkin hömppäykköseni ja hänen kaikki kirjat löytyy omasta hyllystä;) Joskin olen miettinyt aina välillä, että pistäisin nuo kirjat eteen päin, kun niitä tuskin tulee toiste luettua..tai mistäs sen tietää;)

    VastaaPoista
  4. Susa, mä oon kans laittanut kaikki eteenpäin... Ei näihin taida tulla palattua, vaikka ykköstittelin haltija onkin omassa genressään.

    VastaaPoista
  5. Siis mitä, kyllä mä olen lukenut Keyesin kirjoja useampaankin kertaan :) Tätä uusinta en ole vielä ehtinyt etsiä käsiini, eiköhän sekin tule luettua jossain vaiheessa...

    VastaaPoista
  6. Salla - Mä kuulun niihin jotka ei lue ylipäätään mitään uudelleen, niin en sitten näitäkään. Minusta muuten Keyesiltä on tulossa tänäkin vuonna taas uusi kirja, mutta ennen kuin sitä saa pokkarina, saatikka Suomesta, niin kestäähän siinä.

    VastaaPoista
  7. Kerrohan sitten Hannele mitä ajattelit niistä!

    VastaaPoista