7. maaliskuuta 2010

John Simon: Koneen ruhtinas

John Simon: Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä.
(Suomi 2009)
409 sivua
Elämänkerta


LYHYESTI: Pekka Herlin hoitelee KONE-yhtiön kansainväliseen huippumenestykseen, itsensä alkoholisoituneeksi ja perheensä surulliseen ja repivään perintöriitaan.

FIILIKSIÄ: Tästä kirjasta on ollut niin paljon puhetta, että odotukset väkisin kasvoivat suureksi kirjaston varausjonossa. Elämänkerraksi kirjan rakenne on erikoinen ja pidinkin siitä, etteivät asiat etene kronologisesti. Toisaalta tuntuu, että Pekan elämän kulku ja ristiriiatisuudet kerrotaan heti alkuun ja kaikki mitä seuraa on vain eri elämänaluiden syventämistä. Minua ei kiinnostanut juurikaan Kone-yhtiöön ja sen kehittämiseen liittyvät osat vaan Pekan tarina isänä ja persoonana. Alkoholismi, mielenterveyden ongelmat ja äkkipikainen luonne tekivät Pekasta ristiriitaisen hahmon.  Kirja rakentuu lukuisista perheenjäsenten, työntekijöiden ja ystävien haastatteluista ja niiden lainauksista, mikä mahdollistaa monipuolisia näkökulmia. Ehkä Pekan ristiriitaisuus välittyy myös lukijalle ja kirjasta jää myös sellainen jälkimaku. Kronologisuuden puuttuminen aihuttaa myös aika paljon sellaista, joka minusta vaikutti toistolta. Pekan vaimo Kirsi kertoo mielestäni liian vähän omasta näkökulmastaan.

MUUTA: Kirjan lainaus Liisa Ihmemaasta kiteyttää minusta hyvin Pekan elämän: "On juostava mielettömän kovaa, jotta pysyisi missä on." En lue juurikaan elämänkertoja ja toisaalta tuli tunne ettei Pekka olisi ansainnut tällaista kirjaa itsestään. Arvostettuja meriittejä Pekalta ei toki puutu. Silti naivi toiveeni on, että kirja on voinut toimia perheenjäsenten sovinnon apuvälineenä - silloin siitä on ollut jotain iloa. Samaistuin Pekan ja Krisin lapsiin, mutta tämmöinen Pekan "yhy-yhy, on niin vaikeaa olla rikas ja täytää odotukset" on minulle varsin vieras todellisuus.

SUOSITTELEN: Varmasti kaikkien perheyritysten jäsenten tai niistä traumoja saaneiden tulee lukea tämä. Myös niille, jotka kokevat mahdottomaksi täyttää isänsä kengät. Etenkin jos isä on ollut alkoholisti.

TÄHDET:
+ + +

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti